Skip to main content

Surusta ja ilosta

Istun polttavan surun saattelemana ja annan kyynelten valua poskiani pitkin. Vuosituhansien suru pyyhkäisee hyökyaallon lailla ylitseni. Tuntuu kuin en saisi happea ja hukkuisin omaan suruuni ja kyyneleihini ja silti tiedän, että tämäkin tunne eheytyy ja menee jossain vaiheessa ohi.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan suru asustaa keuhkoissa ja ilo sydämessä. Liekö jälleen näitä elämän tuttuja paradokseja, että juuri nämä kaksi tunnetta sijaitsevat viereisissä elimissä.

Ilman toista ei ole toista. Monet peittävät surunsa ilon alle ja tukahduttavat näin keuhkoissansa olevan surun. Suru saattaa ilmentyä erilaisina infektioina tai vaikeuksina hengittää, yskänä ja muina oireiluina. On hyvä muistaa kysyä itseltään, onko todella antanut itsensä surra kaikkia sydänsuruja ja menetyksiä elämänsä varrella. Sydänsuruilla ja menetyksillä on selkeästi suora yhteys keuhkoihin, vaikka puhummekin monesti särkyneestä sydämestä näiden asioiden äärellä.

Monesti unohdamme, että juuri he, jotka ovat todella iloisia heihin on kätkettynä myös syvä ja suuri suru. He, jotka tuntevat oman surunsa uskaltavat myös tuoda aidon ilonsa näkyviin ja kuuluviin. Ilo nostaa värähtelyä ja toivottaa sielut tervetulleeksi elämään ja tanssimaan elämän eri väreissä. Ilo antaa myös sillan keveydelle astua elämään. Ehkäpä meillä siksi on niin paljon sydänsairauksia, koska emme uskalla antaa surullemme tilaa ja jos emme sitä tee, tukahduttaa se aidon ilomme, joka asustaa sydämessämme.

”Anna surulle niin paljon lempeyttä, aikaa ja ymmärrystä, jotta sen on turvallista jättää sinut, sinun uudessa olemuksessasi, jatkamaan tätä kiertoa tässä elämässä.”

Tarvitsemme aimo annoksen lempeyttä itseämme kohtaan, kun uskaltaudumme surun polulle. Suru voi olla lamaannuttava tunne, joka pitää meitä otteessaan. Mitä suru sitten kaipaa? Se kaipaa huomiota ja sitä, että istut surun kanssa kiirettä alas. Annat sen kertoa oman kauniin tarinan, koska se haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi, jotta sen ei tarvitse tehdä itseään näkyväksi kehon oireiluiden kautta. Anna surulle niin paljon lempeyttä, aikaa ja ymmärrystä, jotta sen on turvallista jättää sinut sinun uudessa olemuksessasi jatkamaan tätä kiertoa tässä elämässä. Anna sille kaikki se huomio, jota se tällä hetkellä kaipaa, mutta uskalla myös päästää surusta irti.

Itse työstän monesti suruani äänen kautta. Asetan toisen käteni sydämelle ja alan laulamaan säveltä, joka sisältäni haluaa juuri sillä hetkellä kummuta. Välillä ääni ja sävel tulee tuhansien vuosien takaa ja sen aikaisista koettelemuksista, ja joskus se tulee tämän elämän asioista.

Kun olet vihdoin uskaltanut päästää surusta irti, on jokainen kyynel, jonka olet vuodattanut, kastellut jälleen uuden maaperän kukalle, jonka nimi on ilo. Anna aidon ilon kasvaa ja olla kanssasi nostamassa omaa ja kollektiivista energiaa. Jaa iloasi tähän maailmaan, koska silloin sydämesi ja sielusi voivat paljon paremmin.

Uskalla aina rakastaa ja iloita, yhä uudelleen ja uudelleen! <3

Rakkaudella,
Laura