Tilaa uutiskirjeSisäinen tie
Kirjoitan tänään ensimmäisen kerran tätä blogitekstiä. Olen täysin mukavuusalueeni ulkopuolella. Tätä kirjoittaessani tunnen jo pienen kuvotuksen tunteen ja häpeän nousevan kehoni kautta tietoisuuteni. Miksi näin? Olen koko ikäni toistellut itselleni mantraa joka menee näin: En osaa kirjoittaa, ranskalaiset viivat ovat tyyliäni. En todellakaan osaa kirjoittaa. En osaa kirjoittaa pitkää tekstiä… Tätä hokemaa olen vuosikaudet (vuosikymmenet) toistellut ajatuksissani ja ääneen, tehden siitä lopulta todellisuuttani. Ehkä nyt on aika muuttaa tämäkin hokema johonkin positiivisempaan suuntaan.
Sisäinen tie- blogi sai alkunsa siitä kun kiemurtelin omissa riittämättömyyden tunteissani. Koin jälleen ihmeellisen epätoivon oman osaamiseni suhteen hiipivän tai oikeastaan taas vyöryvän ylleni. Sellainen ahdistava tunne joka vaivihkaa valtaa koko mielen ja ajatukset, toisin sanoen tulee puskista. Salpaa hengitystä ja saa ajatuksen kulkevan mitä hullummissa mielikuvissa. Olen tiedostanut sen, että karkuun juoksemalla näitä juttuja, ne vain kasvavat. Otin aikaa itselleni, pysähdyin ja kuulostelin mistä tämä kaikki on saanut alkunsa. En saanut selvyyttä. Tunnistin nämä kuitenkin omiksi tunteikseni ja asioikseni, jotka aina aika ajoin nostavat päätään. Levoton mieli seurasi minua koko päivän ja illan. Annoin sen olla matkaseuranani tämän koko ajan.
” Miten ihmismieli heittää haasteita ja miten kipuilemme. Miten kaikki on yhtä, niin näkyvä kuin näkymätön, olemmehan henki kehossa.
Illalla käydessäni nukkumaan olin jo tuskainen kun oloni ei ollut helpottanut. Yleensä tämä olo menee nopeasti ohitse, kun annan sen olla ja kuulostelen sitä niin kauan kun on tarve…mutta ei tänään. Illalla käydessäni nukkumaan teen henkiset ”iltasuihkut” jotta voisin rauhassa mennä nukkumaan ja saisin levolliset yöunet. Pyysin auttajiani apuun ja pyysin, että he helpottaisivat oloani. Siinä samassa Arkkienkeli Mikael tuli luokseni. Hän peitteli minut kauniilla sinimetallisella kevyellä ja silti samalla tukevan tuntuisella peitteellä. Peite oli hohtava ja kaunis, sellainen, jota en koskaan pystyisi mielikuvitukseni voimin luomaan. Se oli taianomainen hetki, jossa ajan ja paikan merkitys katosi, vaikka tiedostin koko ajan olevani omassa sängyssäni. Siinä samassa oloni parani ja pystyin vihdoinkin huoahtamaan helpotuksesta ja hengittämään syvään. Samalla hetkellä minua kehotettiin aloittamaan kirjoittaminen blogilla, jonka nimi on Sisäinen tie. Tähän tietoon nukahdin levollisena ja kiitollisena.
Tässä blogissa kerron omasta sisäisestä tiestäni ja miten minä näen henkisyyden arjessa, miten jokainen kokemus on oma sisäinen tie, niin sinulla kuin minulla. Miten ihmismieli heittää haasteita ja miten kipuilemme. Miten kaikki on yhtä, niin näkyvä kuin näkymätön, olemmehan henki kehossa. Ennen kaikkea toivoisin sinun rohkaistuvan näistä teksteistä ja olevan näkyvä kaikkine puolinesi itsellesi ja muille. Juuri sellaisena kuin olet ja juuri sillä ainutlaatuisella näkemisellä miten sinä oman sisäisen tiesi näet ja koet. Miten sinä olet sinun arkesi oma näkijä.
Kurkkuani kuristaa edelleen ja oloni ei ole helpottunut tämän kirjoittamisen myötä, koska kohta on se hetki kun tämä on kaikkien luettavissa.
Rakkaudella,
Laura
