Skip to main content

Sinä olet oikeassa paikassa

Tämä aamu alkoi jälleen meditaation jälkeen rakkaan koiramme ulkoilutuksella. Se on minulle yksi päivän tärkeimmistä hetkistä. Aamu-ulkoiluissa on aina jotain taianomaista. Olo on vielä seesteinen ja rauhoittunut, aamun tuoksut ovat tuoreita ja raikkaita yön jäljiltä. Ja se hiljaisuus, jonka koko keho aistii, uusi rytmi joka päivä ja sen kuuntelu. Käsin kosketeltava taikahetki, johon uppoutuu.

Loppulenkistä askelsin kotikatua. Näin mitä kauneimman omenan keskellä ajotietä. Omena oli aivan täydellinen. Se oli iso ja muodoltaan täydellisen pyöreä. Omenan maku tulvi suuhuni katsellessani sitä! Saatoin maistaa makeuden, pienellä kirpeydellä höystettynä. Väritykseltään se oli punainen, jossa häivähdys pirteän vaaleaa. Näköaistini lepäsi tässä kauneudessa. Tämä hetki vangitsi minut täysin. Pysähdyin ihastelemaan tuota omenaa, joka tuntui olevan täysin väärässä paikassa, ollen silti aivan täydellinen ja henkeäsalpaavan kaunis. Kontrasti siitä, että joku niin kaunis ja elävä on mustan ja kuolleen asvaltin päällä oli jollain lailla hullunkurinen. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja täydellinen hiljaisuus laskeutunut kaikkialle.

” Tämä aamu alkoi jälleen meditaation jälkeen rakkaan koiramme ulkoilutuksella. Se on minulle yksi päivän tärkeimmistä hetkistä. Aamu-ulkoiluissa on aina jotain taianomaista.

Kyykistyin ajotielle ja kuvasin omenaa (ohikulkijoiden ilmeistä olisi saanut mielenkiintoisen kuvasarjan). Jäin vielä hetkeksi ihastelemaan tuota kaunista näkyä. Jäin pohtimaan kuitenkin ajatusta, joka ensi ihastelun jälkeen tuli mieleeni ja se oli se, että miten tuo kaunis omena voikaan olla niin väärässä ympäristössä? Sitten muistin sanonnan, jota monet hokevat: Tuntui kuin olisin ollut väärässä paikassa väärien henkilöiden seurassa! Samassa ymmärrykseni laajeni, että sinä tai minä, emme koskaan voi olla väärässä paikassa väärien ihmisten ympäröimänä. Meidän tehtävä on välillä olla siellä missä meidän vähiten odotetaan olevan ja juuri niiden henkilöiden ympäröimänä, jonka kanssa silloin olemme. Miksi? Siksi, että joku voi herätä ja huomata kauttasi elämän kauneuden, sinun kauneutesi ja saada omaan elämään jotain uutta. Sinun avullasi joku toinen voi tulla näkyväksi ja kauniiksi. Sinun avullasi tapahtuu ihmeitä. Sinä voit täydellisesti muuttaa jonkun elämän. Me kylvämme joka hetki siemeniä ympärillemme ja parhaiten kylvämme niitä sillä lailla, että olemme omia itsejämme, pienentämättä itseämme ja annamme sisimpämme loistaa.

Miten maailmankaikkeus kaikessa suuruudessaan ja mahtavuudessaan voisi järjestää meidät väärään paikkaan? Ei mitenkään, koska tarkoituksemme on olla osa suurempaa kokonaisuutta, joka järjestyy juuri täydellisesti, oikeassa ajassa ja paikassa, juuri oikeiden ihmisten ja asioiden kera.

Rakkaudella,
Laura